Starting a New Blog

Tervehdys kaikille!


Olen haaveillut jo jonkin aikaa kirjoittavani omia postauksia ihmisille joita kiinnostaa samat asiat kuin minua ja olen lukenut myös erilaisien Blogien postauksia saadakseni inspiraatiota.
Nyt kuitenkin sain sen idean alkaa kirjoittamaan omaa Blogia asioista joista pidän ja jotka ovat minulle tärkeitä.
Blogini aiheena on lähinnä päivittäinen elämäni eli jakaa tänne esimerkiksi;
  • Päivärutiineja esim. mitä teen yleensä aamuisin/iltaisin
  • Asioita, joita käyn läpi
  • Ajatuksia
  • Erilaisia kuvia 
  • Mielipiteitä maailmaa koskevista asioista
  • Matkustamiseen ja vapaa-aikaan liittyviä postauksia
  • Opiskeluun liittyvät asiat

Ennen kuin aloitan,voisin kertoa vähän itsestäni...

Olen 17 vuotias opiskelija.
Opiskelen toista vuotta matkailualaa Omnian ammattiopistossa, Espoossa.
Tästä koulusta valmistun matkailuvirkailijaksi, jonka jälkeen jatkan opiskeluja ammattikorkeakoulussa tai aloitan työelämän esim. hotellissa tai haen opiskelemaan lentoemännäksi.
Tottakai matkaopaskin kiinnostaisi ja kun on tullut muutenkin matkusteltua aika pienestä tytöstä lähtien...

Huomaa ehkä että matkustaminen on intohimoni ja asia jota haluan tehdä tulevaisuudessa.
Olen matkustellut aika paljon ja voin jakaa teille hieman seuraavanlaisia vinkkejä liittyen matkustamiseen;
  • Minne matkustaisin? (parhaat turistikohteet)
  • Kuinka suunnitella hyvä lomamatka?
  • Mitä mukaan matkalle?
  • + muut tarpeelliset 

Tervetuloa lukemaan Blogiani!
Rakkaudella,

 HennaCaroliina






Kommentit

  1. ihana sinä. tervetuloa bloggaajien maailmaan. aloin sun tilaajaksi❤❤

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

LIFE is a MIRACLE

Inspiration

Scars are not Signs about Weakness...