LIFE is a MIRACLE

Heipsan kaikille pitkästä aikaa!



En ole kirjoittanut uusia postauksia Blogiini pitkään aikaan, koska ei ole koulun ohella oikein ollut aikaa ja olen etsinyt niitä pieniä inspiraation palasia kaikkialta tuloksitta.
Nyt kuitenkin halusin kirjoittaa uuden postauksen tänne teidän luettavaksi.


















ANYWAYS,
Tapasin matkalla kotiin erään vanhemman naisen, joka ystävällisesti ja iloisesti tuli puhumaan minulle.
Hän oli hieman rähjäisemmissä vaatteissa ja hieman alkoholisoitunut, mutta silti todella iloinen ja kiltin oloinen :D
Hän kyseli kovasti sitä mitä opiskelen ja oli hyvin kiinnostunut matkailualasta ja minun työllistymismahdollisuuksistani, sekä hän halusi tietää mikä minusta tulee isona.

Hän kertoi kahdesta omasta pojastaan, joista toinen kävi metallialan ja toinen rakennuspuolen koulut ja kuinka he ovat työllistyneet ja kasvattavat omia uriaan työelämässä.
Hän kertoi kuinka hän olisi aina halunnut saada tyttölapsen, mutta ikävä kyllä hänellä ei ollut siihen mahdollisuutta.
Nainen olisi pukenut pikku tyttönsä prinsessaksi, koska oli itse nuorempana ollut poikamainen ja kulkenut pelkissä farkuissa ja huppareissa.

Hän jakoi minulle paljon asioita lapsuudestaan, kuinka hänen äitinsä oli menehtynyt traagisesti hänen ollessaan 10-vuotias ja nähdessään äitinsä kuolevan matkalla sairaalaan. 
Hänen isänsä oli tämän jälkeen mennyt uudelleen naimisiin vain 6 kuukautta kyseisen naisen äidin kuolemasta.

Naista kohdeltiin todella huonosti menetettyään äitinsä ja isänsä kuoleman jälkeen nainen jäi yksin.

Tämän jälkeen nainen purskahti itkuun ja hän kertoi minulle kuinka hänen äitinsä opetti eläessään paljon erilaisia asioita, kuten kasvattamaan lapset rakastaviksi vanhemmiksi ja kuinka pitkälle voi elämässä päästä välittämällä ihmisistä vaikka itse olisi avun tarpeessa.

Hän kertoi myös kahden kuukauden mittaisesta työharjoittelustaan vanhusten parissa, joista yhdellä heistä oli hyvin vakava dementia.
Vanhainkodissa asuva yksinäinen rouva kuvitteli joka ikinen päivä oman poikansa ikkunan taakse auton viereen seisomaan.
Vanha rouva huuteli iloisesti poikansa nimeä, vaikka todellisuudessa ketään ei siellä ollut.
Mitä kukaan olisi voinut yksinäiselle rouvalle sanoa, koska hän uskoi poikansa olevan siellä odottamassa häntä.

Tämä tapaamani nainen kertoi pitäneensä seuraa vanhainkodin yksinäiselle rouvalle joka ikinen päivä ja huolehti hänestä.
Palkinnoksi tästä, vanhainkodin asukkaat olivat keränneet tälle naiselle rahaa lippaaseen ja lahjoittivat tämän tälle työttömälle naiselle kiitokseksi.

Aloin itsekkin itkeä, koska en ole ikinä kuullut samanlaista selviytymistarinaa keneltäkään ja voinut tuntea samalla tämän ihmisen sisäisen tuskan mutta silti nähdä kuinka positiivinen ja vahva hän sisimmissään oli.
En tuntenut naista ennalta, mutta pystyin aistimaan sen siteen, joka tuli meidän kahden välille, kun hän pystyi purkamaan oloaan minulle.
Tämä kyseinen nainen oli kokenut kovia ja koin ikään kuin velvollisuudeksi kuunnella ja lohduttaa tätä naista.

Ajatukset pyörivät päässäni koko meidän keskustelumme ajan ja mietin kuinka pahasti asiat oikeasti voisivat olla.
Tämä kyseinen nainen voisi olla jo äidinsä luona taivaassa, mutta hän on ollut niin vahva, että on jatkanut elämäänsä kaikista ikävistä tapahtumista huolimatta.
Hän ei ole luovuttanut vaikka olisi voinut...
Hän on ihme, joka tuli luokseni ja teki päivästäni paremman jakamalla uskomattoman tarinan.

Olen pahoillani siitä, että en osannut oikein sanoa hänen tarinaansa mitään mutta nyt jos hän sattumoisin pystyy lukemaan tämän Blogi postauksen, haluan vain kiittää häntä ja kertoa kuinka paljon minä opin häneltä.

Voimia hänelle. Kiitos ja halaus <3


Kiitos, että jaksoit lukea!
Rakkaudella,
HennaCaroliina







Kommentit

  1. Wau, tuli itsellekin todella koskettunut olo. Hieno tarina. Kiitos kun jaoit tämän. ❤❤❤

    VastaaPoista
  2. Kiitos tosi paljon kun jaksoit lukea. ❤️❤️

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Scars are not Signs about Weakness...

3th of September